Seurasin eilen (1.9.) Järjestöjalostamo-hankkeen ohjausryhmän kokouksessa Humakin Joensuun kampuksen opiskelija Laura Tiihosen esitystä hänen opinnäytetyönsä keskeisimmistä tuloksista. Laura selvitti ‘Järjestöjohtamisen Pyöreän Pöydän’ osallistujien käsityksiä ja kokemuksia järjestöjohtamisesta. Järjestöjohtamisen Pyöreä Pöytä on yksi Järjestöjalostamo-hankkeen toiminnoista. Vertaisuuteen perustuvissa tapaamisissa ruoditaan ja möyhennetään teemoja, jotka liittyvät järjestöjen esimiesten arkeen omassa työssään.
Esitys oli koottu hyvin ja sitä oli helppo seurata. Varmaan siksi myös tulokset jäivät mieleen.
Nostan tässä yhden asian esille. Ja se on ilo!
Oli nimittäin erityisen virkistävää kuulla, että Lauran tekemään selvitykseen osallistuneiden työtyytyväisyyden keskiarvo oli 8,79 (kouluarvosanoilla 4-10) ja keskeisimmät tähän vaikuttavat tekijät olivat työstä saatu työnilo ja vapaus vaikuttaa omaan työhön niin ajankäytön, sisällön kuin muidenkin työtehtävien suhteen.
Työn kuormittavuudesta, stressistä, ajankäytön hallinnasta ja kaikesta mahdollisesta mikä tekee elämästämme lähes ”sietämättömän” voimme lukea vähintään kerran viikossa ilmestyvistä aikakausi tai viikkojulkaisuista. Ja mikäs minä olen työelämän epäkohtia vähättelemään tai kiistämään, etteikö epäkohtia olisi. Pointtini nyt vaan on se, että on myös todella paljon työn iloa ja tekemisen meininkiä – erityisesti järjestöissä.
Nimittäin; meillä järjestökentällä(kin) on tapana kertoa mitkä kaikki asiat ovat huonosti. Rahoitusta ei ole, hallituksen puheenjohtaja on joko näkymätön tai sitten todella näkyväinen ja yhteistyökään ei oikein suju.
Todellisuus on kuitenkin mitä ilmeisemmin toinen. Järjestötyö on mukavaa! Se tuottaa iloa tekijälleen ja vapaus, vastuu sekä tyytyväiset kanssatoimijat ovat kuitenkin enemmän plussaa kuin miinusta.
Olen seurannut aika paljon työelämän kysymyksiä erityisesti Helsingin Sanomien sunnuntaisin ilmestyvästä ura ja työ – liitteestä. Siinä työelämän ilmiöitä seurataan ja pohditaan aika laajasti.
Kesäkuun yhden lehden teemana oli luovuus. Hiukan sarkastisesti artikkelin alussa todettiin, että ”tämän päivän työelämässä pitäisi olla alati luova ja innovatiivinen ja peitota kaikki muut huikeilla ideoilla” (HS 7.6.2015).
No, artikkeli oli laaja ja siinä mm. paljon luovuutta tutkinut emeritusprofessori Kari Uusikylä totesi, että ”on suorastaan surkuhupaisaa, miten paljon luovuudesta puhutaan, kun samaan aikaan koko yhteiskunta on kuin suoraan luovuuden tappamisen oppikirjasta”.
Miten tämä kaikki sitten liittyy alussa mainitsemaani iloon ja järjestötyöhön?
Työniloa järjestötyössä tuottavat asiat olivat vapaus vaikuttaa omaan työaikaan, mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön, mahdollisuus luoda uutta sisältöä työhön / järjestön toimintoihin ja mahdollisuus säädellä sitä, mitä päivän aikana tekee. Eli olla luova!
(‘Työantaja – Älä tapa luovuutta/Helsingin Sanomat 7.6.2015’)
Itse uskon, että työniloa tuottaa se..
- että voi itse määritellä sitä mitä tekee
- että on riittävän kunnianhimoinen päästäkseen niihin tavoitteisiin joita on yhdessä asetettu
- että on mahdollisuus käyttää riittävästi luovuutta työssään – olipa työ sitten rutiinin omaista perushallintoa tai uusien toimintojen suunnittelua
Työn iloa!
Harri Sarjanoja, Järjestöjalostamo -hankkeen kehittäjä
