Oletko sinä se, joka laittaa kapuloita rattaisiin?

Yhdessä toimiminen ja hyvä porukka kannustavat vapaaehtoistyöhön. Vapaaehtoistyössä luodut suhteet vahvistavat kokemusta omasta itsestä ja muista. Kohtaamisilla on merkitystä ja vuorovaikutus on tärkeässä roolissa vapaaehtoistoiminnassa. Onnistunut vuorovaikutus vaikuttaa vapaaehtoisen jaksamiseen, innostumiseen, motivaatioon ja sitoutumiseen. Vapaaehtoisten keskinäisen vuorovaikutuksen onnistumiseen vaikuttaa vapaaehtoisten työtehtävien ja vastuiden reilu jakaminen. Vapaaehtoistoiminnasta löytyy monenlaisia tekijöitä nöyristä enkeleistä kiivasluonteisiin minäminä-tyyppeihin. Tässä blogissa pohdimme vapaaehtoistoiminnan useita rooleja  ja jaottelemme vapaaehtoistoimijat viiteen karrikoituun tyyppiin. Kärjistäminen ja huumori auttavat huomaamaan erilaisten tekijöiden piirteitä selvemmin.

Tunnistatko tyyppejä? 

Jaottelemme tässä käsiteltävät aktiiviset vapaaehtoistoimijat viiteen eri tekijätyyppiin oman kokemuksemme mukaan, huumorin siivittämänä. Tyyppien tunnistaminen on tärkeää vapaaehtoisten motivoinnin ja jaksamisen edistämiseksi. Minäminä-tyyppi on henkilö, joka haluaa tehdä itse kaiken. Minäminä-tyyppi on toimeliaisuudessaan arvokas voimavara yhdistykselle, mutta on joskus mukana kyseenalaisin motiivein. Minäminä-tyypin kohdalla voidaan kysyä, että tekeekö minäminä-tyyppi asioita todella vai onko hänen toimintansa vain huomionhakemista.

Minäminä-tyyppien lisäksi aktitivisia vapaaehtoistoimijatyyppejä ovat marttyyrit, enkelit ja perusjampat. Marttyyrit ovat aktiivisia ja tekevät paljon. Marttyyrien lempilause on: “ei kukaan muukaan tee” tai ”pakkohan se on jonkun tehdä”. Marttyyrien arvokasta työpanosta uhkaa loppuunpalaminen. Asiat ovat voineet vuosikausia jatkua vailla muutosta ja ilman uusia vastuunkantajia. Marttyyrit eivät uskalla jättäytyä pois toiminnasta, koska ajattelevat, että homma ei pyöri ilman heitä. Marttyyrien ja minäminä-tyyppien kanssa voi olla raskasta toimia yhteistyössä, varsinkin jos vapaaehtoistoimintaa ei ole tueta ja kannusteta tarpeeksi. Se, että haluaa olla hyödyksi muille ei tietenkään tee kenestäkään marttyyria tai minäminä-tyyppiä.

Vapaaehtoistoiminnassa enkelit ovat niitä, jotka tekevät vapaaehtoistoimintaa aktiivisesti ilman sen kummempaa itsensä korostamista tai murehtimista. Enkeli toimii vapaaehtoisena aidosti omasta halustaan. Enkelityypit tekevät ahkerasti ja rakkaudella kaiken työn mihin tarttuvat. Enkeleitä muistuttavat neljäs vapaaehtoistoiminnan karikatyyrityyppi eli perusjampat. Perusjampat tekevät vapaaehtoistyötä, koska siitä saa niin paljon iloa. He haluavat auttaa ja ovat valmiita toimimaan, mutta osaavat sanoa enkeleitä paremmin “ei”. Suurin osa vapaaehtoistoimintaa tekevistä ovat enkeleitä ja perusjamppoja, joiden asenne työtä kohtaan on positiivinen. Auttamishalu on usein yleisin motiivi lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön (Lindfors 2015).

Aktiivisten vapaaehtoistoimijoiden lisäksi on olemassa viides tyyppi, joka on passiivinen toimija. Passiivinen toimija on se, joka on jäsen yhdistyksessä, joskus useammassa, mutta ei osallistu yhdistyksen toimintaan kuin korkeintaan satunnaisesti. Passiivisuuteen on monia syitä, esimerkiksi elämänmuutokset, oman paikan epäselvyys ja yhteyden menettäminen yhdistykseen. Osa taustalle jättäytyneistä passiiveista olisi mahdollisesti valmiita palaamaan aktiivitoiminnan pariin, jos kokisivat kynnyksen paluuseen helpommaksi. Passiivisille kynnys aktiiviksi on usein korkea: aktiivien pieni piiri tuntuu vieraalta, varsinkin, jos toiminnan tiedotus ei saavuta passiivisia. Passiiviset saattaisivat mieluummin tehdä määräaikaisia projekteja (Laimio & Välimäki 2011, 18), jos niitä vain olisi tarjolla ja niistä tiedotettaisiin kattavasti.

Miksi en voi itse tehdä kaikkea?

Kaikkien yhdistyksen päivittäisten asioiden kasautuminen pienelle joukolle vapaaehtoisia voi koitua isoksi ongelmaksi, oli aktiivinen tyyppi sitten enkeli tai marttyyri. Hektisen työelämän puristuksessa elävä aktiivivapaaehtoinen saa vapaaehtoistoiminnasta suurta tyydytystä ja vastapainoa työelämälle, mutta vapaaehtoistöiden kasautuminen yhdelle henkilölle voi johtaa kuormittumiseen. Erilaisten tyyppien tunnistaminen helpottaa siinä, miten tukitoimintoja kohdentaa: Enkeli tarvitsee erilaista tukea kuin minäminä-tyyppi.

Lisäksi pieni aktiivisten piiri saattaa sulkea ulkopuolelleen passiivisia jäseniä, jotka olisivat mahdollisesti potentiaalisia aktiivisia jäseniä, jos vain piireihin päästäisiin. Jos esimerkiksi marttyyrit uskaltaisivat antaa muille vastuuta ja astua sivuun tehtävästä, mistä eivät itsekään pidä, löytyisi uusia tekijöitä varmasti jossain vaiheessa. Vapaaehtoistoiminnan johtamisessa haasteena onkin tasapainottaa työnjakoa. Tällaisissa sovittelutilanteissa vaaditaan hyvää pelisilmää ja vuorovaikutustaitoja, ettei kukaan loukkaantuisi.

Aktiivien omiessa kaikki tehtävät siirtyvät passiivisemmat tekijät herkästi pois tieltä ja tällainen asetelma vähentää järjestön vapaaehtoisten moninaisuutta. Yhdistyksen toiminta kärsii, jos tehtäviä pyörittävät vuodesta ja projektista toiseen samat aktiivit, eikä toiminta kehity. Laajemman ja vaihtelevamman joukon käsissä toimintaan saadaan uusia ja rikastuttavia tuulia.

Vapaaehtoisesta huolehtiminen  

Tasainen työnjako edellyttää hyvää johtamista, jolloin myös jäsenten sitoutuminen toimintaan paranee. Jo vapaaehtoisten rekrytoiminen vaatii hyvää johtajuutta. Tärkeää rekrytoimisessa on suora ja aito kontakti vapaaehtoisuutta harkitseviin, sillä kilpailu vapaaehtoisista on tänä päivänä kova (Laimio & Välimäki 2001, 18). Erityinen merkitys on henkilökohtaisilla kontakteilla; pyytämällä suoraan toimintaan mukaan ja kertomalla omista kokemuksistaan nykyiset vapaaehtoiset ovat parhaita uusien rekrytoijia (Väisänen 2010, 20).

Vapaaehtoistoiminnan oikeutus tulee lunastaa joka hetki uudelleen. Kerran rekrytoitu, motivoitu ja koulutettu vapaaehtoinen ei pysy mukana, ellei häntä hoideta säännöllisesti ja hänestä huolehdita. (Harju 2011)

Uusi vapaaehtoinen tarvitsee yhdistyksen johdolta tukea ja henkilökohtaista yhteydenpitoa, jotta tämä tuntee olonsa tarvituksi, tervetulleeksi ja hyväksytyksi uudessa yhteisössään (Laimio & Välimäki 2011, 33). Tämä vaatii perehdyttämistä ja omaan tehtävään kouluttamista sekä kontaktin ylläpitämistä yhdistyksen johdolta. Vapaaehtoisen ohjaajan kuuluu olla se, joka ottaa yhteyttä vapaaehtoiseen mahdollisista ongelmista kysyäkseen, sillä usein vapaaehtoisella on liian suuri kynnys itse ottaa yhteyttä organisaatioon. Vapaaehtoinen pitää saada tunnistamaan omat motiivinsa, sillä omat motiivinsa tiedostava vapaaehtoinen sitoutuu toimintaan herkemmin (Laimio & Välimäki 2011, 27, 20).

Samoin passiivisten uudelleen motivointi vaatii johdolta paljon kontaktin ottoa. Passiivisempia pitää usein pyytää henkilökohtaisesti mukaan ja uusiin projekteihin, eikä vain silloin kun tekijöistä todella on pula: passiivisen pitää tuntea itsensä kaivatuksi yhteisöön muutenkin kuin viimeisenä oljenkortena. Henkilökohtaisen kontaktin menettäminen on voinut olla syynä ennen aktiivisen jäsenen taustalle jättäytymiseen alunperinkin. Esteenä yhdistykselle voi olla resurssikysymys: kenellä on aikaa ottaa jokaiseen passiiviseenkin jäseneen yhteyttä? Yhteisön ulkoinen viestintä ei saa esimerkiksi pitää sisällään aktiivien sisäpiirin huumoria tai olla sellaista, mikä voi jättää osan kohderyhmästä ulkopuoliseksi.

Vapaaehtoista voi tukea monin tavoin 

Johdonmukainen ja säännöllinen vapaaehtoisen tuki ja ohjaus on olennainen osa vapaaehtoisen vapaaehtoisidentiteetin kehittymistä. Kun vapaaehtoisen identiteetti on tarpeeksi kehittynyt, hän tietää ja tuntee omat rajansa. (Laimio & Välimäki 2011, 37-38.) Vapaaehtoisten tukemisessa voidaan puhua neljästä tuen muodosta: emotionaalinen tuki, tiedollinen tuki, arvioiva tuki sekä instrumentaalinen eli välineellinen tuki. Välineellisellä tuella voidaan tarkoittaa materiaalisen tuen lisäksi välineellisiä keinoja inhimillisten resurssien tukemiseen, esimerkiksi koulutusta vapaaehtoistoimintaan. (Kaukinen 2016, 53.)

Hyvä työnjako estää kaikkein aktiivisimpien, esimerkiksi minäminä-tyyppien, liian tehtävien haalimisen. On organisaation johdon vastuulla huolehtia vapaaehtoisten jaksamisesta (Laimio & Välimäki 2011, 39), niin ettei kukaan uuvu. Tuntuu kenties pahalta kieltää aktiivia ottamasta paljoa vastuuta itselleen, mutta lopulta se on sekä aktiivin että muun yhteisön hyväksi. Moni passiivinen jäsen voi olla passiivinen siksi, että kokee ettei hänelle ole tekemistä tai tarvetta yhteisössään, kun muut tekevät jo kaiken. Aina pätemässä olevat minäminä-tyypit voivat ärsyttävyydellään karkottaa jäseniä taka-alalle. Lisäksi hyvä työnjako vaatii johdolta hyvää silmää ja ihmistuntemusta, jotta kaikille saadaan omaa jaksamista ja elämäntilannetta vastaava tehtävä – etteivät esimerkiksi marttyyritoimijat ota edelleen kaikkea jäljelle jäänyttä työtä. Vapaaehtoistoiminta on harrastus ja monelle pakopaikka muusta elämästä, mutta liika on harrastuksissakin liikaa.

Kirjoittajat: Marita Tarvonen ja Heidi Nieminen (kolmannen vuoden opiskelijoita Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa Turussa, järjestösuuntautujia)

Marita Tarvonen

Lähteitä:

Harju, Aaro 2011. Vapaaehtoistyön johtaminen. Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti 5.9.2011. Arkisto. Viitattu 28.2.2016. http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/verkkolehti/aiemmat_kirjoitukset?737_m=789

Kaukinen, Ruut 2016. Riikonen, Satu & Nyman, Tarja (toim.) Moninainen ja kehittyvä järjestötoiminta. Elinvoimaisuutta ja uudistavaa ajattelua toimintaympäristön muutoksessa. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 10. Helsinki: Humanistinen ammattikorkeakoulu.

Laimio, Anne & Välimäki, Sari 2011. Vapaaehtoistoiminta kehittyy. Jyväskylä: Keski-Suomen Sosiaaliturvayhdistys.

Lindfors, Anne 2015. Vapaaehtoistoiminnan monet motiivit. Tietopalvelu. Artikkeli. Viitattu 25.2.2016. http://www.kansalaisyhteiskunta.fi/tietopalvelu/vapaaehtoistoiminta/vapaaehtoistoiminnan_monet_motiivit

Suomen sosiaali ja terveys ry 2014. Järjestöbarometri 2014. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Väisänen, Mika 2010. Toimintamalli vapaaehtoistoimijoiden johtamiseen. Verkostojohtamisen JET-tutkinto. Viitattu 28.2.2016. http://www.jelli.fi/lataukset/pdf/toimintamalli_vapaaehtoistoimijoiden_johtamiseen.PDF