Lämmön antamista ja aktiivista passiivisuutta – Järjestötyötä ja kansalaistoimintaa voi ajatella näinkin!

Miten vahvistaa arjen yhteisöllisyyttä ja paikallisuutta? Miten edistää asukkaiden, järjestöjen ja yhdistysten, alueen yritysten ym. yhteistyötä? Voisiko oman järjestösi tilan avata myös asukkaiden käyttöön? Tähän kaikkeen meitä johdattelee Setlementtiliiton julkaisu ”Mitä kaikkea tapahtuikaan – tarinoita kansalaistoiminnasta” (2015).

Teos koostuu useamman kirjoittajan artikkeleista, joissa valotetaan vuosina 2011- 2015 toteutetun Uusi paikallisuus –hankkeen kulkua sekä hankkeessa koettua ja opittua. Uudella paikallisuudella tarkoitettiin sitä, että voi vaikuttaa omaan paikallisyhteisöönsä sekä kokea yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Hanke toteutettiin yhteistyössä asukkaiden, yhdistysten, kuntien, seurakuntien ja yritysten kanssa.

Julkaisussa kirjoittavat hankkeen projektipäällikkö Helka Körkkö sekä projektisihteeri Pihla Ruuskanen, Tampereen Hervannassa työskennellyt projektipäällikkö Salome Tuomaala, Vaasan Palosaaressa työskennellyt projektipäällikkö Anne Majaneva sekä Kemijärvellä työskennelleet projektipäällikkö Mikko Kellokumpu ja projektikoordinaattori Liisa Ojala.

”Mitä kaikkea tapahtuikaan – tarinoita kansalaistoiminnasta” on oiva esimerkki hyvin kirjoitetusta ja toimitetusta teoksesta. Hanke, sen aikainen toiminta ja saavutukset on kerrottu ymmärrettävästi ja selkeästi, kuvitus on onnistunutta ja omaa toimintaa on tohdittu reflektoida, myös kriittisesti. Kirjoittajat osaavat myös jakaa hyviä käytäntöjä ja kertoa konkreettisia esimerkkejä.

Kevään ensimmäinen leskenlehti. Kuva: Erja Anttonen

Yhteisöllisyyden kaipuu

Mikä innostaa ihmiset osallistumaan ja saa mukaan toimintaan? Pihla Ruuskanen (2015, 8-9) mainitsee  yhteisöllisyyden kaipuun. Se yksistään ei riitä eikä saa meitä osallistumaan ja vaikuttamaan. Tarvitsemme helppoja ja mielekkäitä tapoja vaikuttaa ja tehdä asioita yhdessä sekä selkeää ja helposti saatavilla olevaa tietoa näistä mahdollisuuksista. Haluamme myös mahdollisuuksia vaikuttaa ja luoda osallistumisen tapoja itse. (ema. 8-9.) Mikko Kellokumpu (2015, 57) puolestaan pohtii pop up –tyyppistä osallistumista, joka näyttää korvanneen pitkäaikaisen jäsenyyden järjestöissä. Tällaiset muutokset edellyttävät uudenlaista ajattelua järjestöissä. Tästä kaikesta oli kyse Uusi paikallisuus –hankkeessa.

Mikä on ihmisten innostamista ja aktivointia? Salome Tuomaala (2015, 18-19) kuvaa, ettei toisten puolesta tekeminen ole innostamista eikä aktivointia. Sen sijaan tarvitaan aktiivista passiivisuutta, joka puolestaan ei ole laiskottelua. Tuomaalan (ema. 19) mukaan se ”on huolellista ja ystävällistä yhdessäoloa ja läsnäoloa – sekä edellä kuvattua ihmisten tarpeiden sinnikästä kyselyä ja kuuntelua.” Tätä ihmisten tarpeiden sinnikästä kyselyä ja kuuntelua Tuomaala valottaa kirjoituksissaan tarkemmin.

Innostaminen ei myöskään ole superpositiivisuutta, ajattelee Tuomaala (2015, 17). Se on pikemminkin tunnustelua, herkkyyttä ja uskallusta kysellä ja kuunnella:

 ”Sinun ei tarvitse keksiä kaikkia ratkaisuja – usein lämmön antaminen on paras apu, jotta ihminen voisi löytää ratkaisun itse. ”

Järjestöissä toimivien kannalta on hyvä tunnistaa, että toisten ihmisten tarpeista on vaikea ottaa selvää, jos joutuu ohittamaan omat tarpeensa. Uskallatko itse sanoa ääneen, mitä tarvitset?  Tuomaala kysyy: Mitä sinä tarvitset, jotta saisit tehdä yhteisön eteen työtä rauhassa ja työstäsi nauttien? (Ema. 17-18.)

Tuomaala (ema. 16-17)  jakaa myös konkreettisia vinkkejä yhteiseen toimintaan innostamisesta: ne alkavat kaikkien moikkaamisesta ja juttelemisesta ja päättyvät konkreettisiin tekoihin ja keinoihin, joilla poistetaan osallistumisen esteitä. Monien kulttuurien ja ihmisten Hervannassa Tuomaala myös tietoisesti vältti puhumasta erityisryhmistä. Sen sijaan hän kyseli, mitä ihmiset tarvitsivat ollakseen mukaan toiminnassa sekä teki konkreettisia tekoja, jotta ihmiset saattoivat tulla mukaan. (ema. 20.)

Voisiko oman järjestösi tila toimia myös asukkaiden tilana? Mitä voisit tehdä, että tiloja voisi käyttää vapaammin? Löydät julkaisusta Salome Tuomaalan kokemuksia tilan avaamisesta hervantalaisten käyttöön. (Emt. 21-25.)

Salome Tuomaalan (2015, 15) mukaan:

”Yhteistyö asukkaiden ja muiden kansalaistoiminnasta kiinnostuneiden kanssa opetti, että tärkeimpiä asioita paikallisuuden vahvistamisessa ovat ihmisten välinen yhteys ja yhteistyö.”

Uusi paikallisuus –hankkeen tavoitteena olivat käytännöt, joita voidaan soveltaa Suomen kaikissa paikallisyhteisöissä ja erityisesti setlementtityössä. Vaikka hankkeen konteksti oli setlementtiliikkeessä, sen anti on meidän kaikkien tutustuttavissa ja sovellettavissa.

Erja Anttonen

Kirjoittaja työskentelee lehtorina Humakin Kuopion kampuksella ja on mukana myös Järjestöjalostamo-hankkeessa.

Lähteet:

Mitä kaikkea tapahtuikaan – tarinoita kansalaistoiminnasta” (2015)

Uusi paikallisuus –hankkeen nettisivut

Kevään ensimmäiset sinivuokot. Kuva: Erja Anttonen

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *