Pohdintoja ’Järjestötyö muutoksessa’ -opintojaksolta: Lisää hyvinvointia helposti!

Hyvinvointi on keskeisessä asemassa meidän jokapäiväisessä elämässä. Sanomattakin on selvää, että ympärillä oleva yhteisöt ja ihmiset ovat keskeinen osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Hyvinvointia voi tukea monin eri tavoin ja jokainen ihminen voi löytää omat keinonsa ja kanavansa oman hyvinvoinnin edistämiseen.

Ihminen käyttää aikaa noin kahdeksan tuntia viitenä päivänä viikossa työntekoon. Kollegat ja työkaverit tulevat välttämättäkin tutuiksi lyhyessäkin ajassa. Työyhteisön väliseen luottamukseen ja viihtyvyyteen on tärkeää panostaa ja uhrata sille myös omaa aikaa.

 

Miten voin itse helpoilla keinoilla vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin?

Tässä listausta meidän mielestämme tärkeimmistä asioista, jotka saattavat tuntua jopa itsestäänselvyyksiltä. Kertaus on kuitenkin opintojen äiti:)

  • Tervehdi – Iloisella tervehdyksellä voit saada toisille aikaan iloisen ja paremman mielen!
  • Ole kohtelias – Käytöstavat kunniaan
  • Muista kehua, kiittää ja kannustaa – Toisten työpanoksen kehuminen ja siitä kiittäminen on äärimmäisen tärkeää koko työyhteisön kannalta
  • Älä ota kaikkea vakavasti – Pilke silmäkulmassa ja huumori mielessä sujuu työntekokin kepeämmin
  • Ole läsnä – Unohda sosiaalinen media ja muut ylimääräiset härpäkkeet
  • Ole luottamuksen arvoinen – Tämä on kaiken kulmakivi. Hyvä työilmapiiri ei rakennu ilman luottamusta

On tärkeää viettää  myös yhteistä aikaa työporukalla. Uuden työntekijän saapuessa, on koko työyhteisön kannalta olennaista tutustua uuteen työntekijään. Avoin kommunikointi ja avun pyytäminen sekä antaminen ovat olennaisessa roolissa työhyvinvoinnissa. Myös yhteisellä virkistäytymisellä on suora vaikutus työhyvinvointiin.

Erityisesti, jos työskentelet yksin, ethän unohda työhyvinvoinnin merkitystä!

Työilmapiiristä huolehtiminen on koko työyhteisön vastuulla. Ilman keskinäistä luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, työssäviihtyminen on vaakalaudalla.

Kirjoittajat: opiskelijat Eeva Liukkonen ja Anni Nyman

Jk. Lisää aiheesta: Luottamuspaja.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *