Järjestöjen kannalta katsoen keskeinen toiminnan edellyttäjä on yhteinen aatemaailma, mutta se, mihin valoon yksittäisen työntekijän arvostus jää, on kaikkea muuta, kun yhteisen tavoitteen puolesta ”taistelemista”.

Järjestötyön tulisi tuottaa työntekijälle positiivista imua, mutta usein käy päinvastoin ja jatkuvien muutosten johdosta työ alkaa ajan juoksussa tuntumaan pakkopullalta. Järjestön yhteisöllisyys on tehokkuuden sekä tuottavuuden kannalta avainasemassa ja tätä varten työn toimivuuden kannalta on ratkaisevaa se, että jokainen organisaatiossa työskentelevä jakaa oman 100 prosenttisen panoksensa työssään sekä tiedostaa myös työssäjaksamiseen liittyviä tekijöitä.

 

Vertaisoppiminen toinen toiselta on pitkässä ajanjuoksussa elintärkeää. Järjestökentällä työ on liian usein yhden ihmisen harteilla, jolloin oma ideapankki voi usein ammottaa tyhjillään. Pienillä teoilla voi aikaansaada suuria asioita. Jokaisen ihmisen työpanosta täytyy arvostaa, sillä kokonaisuus syntyy jokaisen mukanaolijan panoksesta. Työn mielekkyys tulisi pyrkiä säilyttämään, huolimatta resurssien vähäisyydestä sekä uusien rahoitusten hankkimisen aiheuttamasta epävarmuudesta. Näin pystyy takamaan pidemmän ja näkyvämmän jalan jäljen omalle työlleen. On turha yrittää rakentaa jotain liian isoa, mistä kukaan ei tahdo kantaa vastuuta.

 

Osaamisen kehittäminen työntekijän näkövinkkelistä on työn viihtyvyyden ja positiivisen imun kannalta todella merkittävää. Ilman uusia vinkkejä ja toimintamallien opettamista liialliset vaatimukset johtavat työhallinnan menettämiseen. Parempaan ammattitaitoon ei ole oikotietä vaan sen kehittämiseen täytyy paneutua. Järjestötyöntekijöiden tulee olla moniosaajia sekä tuntea ja tiedostaa oman järjestönsä arvot ja tavoitteet, mihin toiminta perustuu. Onko kohtuutonta vaatia järjestötyöntekijää pystymään työn vaatimuksiin yksin?

Kirjoittajat: Mira Kurtti ja Henna Ovaskainen, Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijat Humakin Kuopion kampukselta

Kuvitus: Antoona Kupiainen, Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Joensuun kampukselta 

Lisää aiheesta:

Ristolainen Heidi 2015: Osaajat järjestötyössä – Järjestötyöntekijöiden näkemyksiä ammattitaidosta, työn hallinnasta ja tulevaisuudesta

Lari Karreisen lukuvinkkejä ‘Osallistavien menetelmien oppaisiin’

Järjestötyössä on paljon erilaisten roolien ottamisen paikkoja. On näkyvämpiä, ‘ulkoisesti määriteltyjä rooleja’  ja on sisäisiä, ‘ulkoisesti vähemmän näkyväksi tehtyjä roolitöitä’. Eläppä sitten siinä…

Tähänastisen järjestötyökokemuksiemme pohjalta vastaan tulee haasteita mm. lukuisista erilaisista työtehtävistä ja äkillisistä sosiaalisista muutoksista tilanteissa, joihin ei ole varautunut tai joihin ei ole koulutusta. Silti sinun täytyy ottaa vastuuta työstäsi – halusit tai et. Niin on aina ihmisjoukkojen kanssa, koska joukkoon mahtuu niin monenlaista hämmentäjää…

Olen oppiva KAMelEontTi

Roolien moninaisuuden haasteet voi kääntää voimavaraksi, kun huomaa että niistä selviytyy ja oppii aina uutta . Tähän voisi auttaa improvisoinnin perusoivallukset (Improvisoi.fi):

• ”Moka on LAHJA!” (Routarinne 2004)
• ”No improvisoithan sinä koko ajan omassa arkielämässäsikin – et vain huomaa sitä!”
• ”Elämää ei voi käsikirjoitaa – kokeilepa vuorosanoittaa aamukahvisi – ei muuten onnistu sillä tavalla kuten elämä menee…”

Myös statusilmaisun perusteiden hallinta ja niissä kehittyminen ovat mainioita apuvälineitä roolinottoihin. Sillä nimenomaan on väliä, millä statuksella roolisi vedät, vaikka ylläsi olisi gorillan asu! (Routarinne 2008)

Miten ”roolien leikillä” saisi roolien moninaisuuden voimavaraksi? 

Tietoinen roolinotto ulkoisen asun avulla usein tämä auttaa, varsinkin lasten kanssa rooliasut auttavat aikuista leikkimieliselle tasolle pääsyä. Mutta yllättävien roolivaihtojen tarpeessa ei ole valmistautumisaikaa eikä välttämättä asuakaan. Muutoksen voit tehdä vaikka korkokengillä tai huivilla ja ottaa statusilmaisun muutokset käyttöön roolin vaihdoksessa. Tämä helpottaa myös kontaktin ottoa, kun ‘ne toiset’ näkevät että joku on valmistautunut ‘leikkiin’ heidän kanssaan – vastaamaan siis heidän odotuksiaan.

Muutama väline omaan työkalupakkiin: 

• Mielikuvituksen vapauttaminen
• Leikin merkityksen ymmärtäminen vuorovaikutteisesssa työssä
• Improvisoinnin ottaminen jokapäiväiseksi työkaluksi
• Improvisaatio-teatterin seuraaminen ja vuorovaikutusprosessien tiedostaminen ja oppiminen esimerkiksi ilmaisutaitoryhmään osallistumisen avulla

Lukuvinkkejä:

Simo Routarinne: Improvisoi! –kirja    (2004)

Simo Routarinne: Valta ja vuorovaikutus (2008)

Tai tilaa meiltä vuorovaikutuskouluttaja vetämään kurssia jollekin ryhmälle:)

Kirjoittajat: Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelijat Heli Hevander ja Juuso Happonen Kuopion kampukselta

 

 

Järjestöjalostamo on hanke, joka on kuullut pienten järjestöjen hätähuudon. Projektilla pyritään luomaan järjestöjen hallittuun kaaokseen uusia metodeja, jotta kuljettu polku ei olisi niin pitkä ja kivinen. Samalla, kun kolmannen sektorin tärkeys yhteiskunnan valokeilassa kirkastuu, on kestävää kehitystä tukeva työkalupakki enemmän kun tervetullut järjestökonkarin arkeen.

Järjestötyön kehittäminen ja sen mahdollisuudet kasvavana tulevaisuuden työllistäjänä tulisi huomioida yhteiskunnan talousnyörejä kiristäessä paremmin. Järjestötyö on tietoisesti valittu työkenttä, jonka toimintamekanismit ja vaikuttamismahdollisuudet ovat rajattomat. Yhteiskunnassa ja poliittisissa valtarakenteissa olisi aika kääntää katse muuhunkin, kun rahakkaisiin virkatitteleihin. Haluttuja muutoksia saadaan vaan vilpittömillä teoilla eikä näennäisillä kehittämiskeinoilla.

Työhyvinvoinnin pitäisi olla kuin liima, joka pitää yhteisön koossa myötä ja vastoinkäymisessä sekä vetovoimaisuudellaan houkuttelee työyhteisöön lisää osaavia yksilöitä. Työhyvinvointi toimii terveyttä edistävänä tekijänä sen yhteisö vahvistaa yksilön osaamista ja tätä projekti Järjestöjalostamo myös pyrkii kehittämään pienten organisaatioiden työntekijöiden kanssa. Ei ne älyluurit ja vimosen päälle kehittynyt teknologia aina ole pientä työyhteisöä viihdyttävä tekijä, joten laaja-alainen katsaus työprosessien helpottamiseksi helpoilla ratkaisuilla lisää kummasti arjen voimavaroja.

Projektityö vaatii ihmiseltä pitkäjänteisyyttä eikä post-it laput ole koskaan yliarvostettuja, sillä ideoita sekä ongelmia satelee ikkunoista ja ovista. Projekti toteutetaan kaivatun päämäärän saavuttamiseksi eikä tulevia haasteita tule koskaan aliarvioida. Jalostamo lähtee projektityöllään toiveiden ja tarpeiden kautta liikkeelle, joiden kuuntelu on maailmanlaajuisesti ainut osa-alue, jonka kehittyminen ei ole pysynyt nyky-yhteiskunnan matkassa.

Täten työelämän kehittäminen, juuri järjestötyöntekijöiden näkökulmasta voisi olla uuden aikakauden alku, jolloin kätketty potentiaali pääsisi jaloilleen, mikäli tehty prosessi suunniteltaisiin aikaansaavaksi. Tehtäviä lykkäämällä vaan huijaa itseään eikä todellinen työnjälki näy missään, jolloin epämiellyttävä tunne syyllisyydestä sekä tekemättömyydestä kasaantuu ja lamauttaa koko ihmiskehon. Vaikkei Suomalaiseen ihmisluonteeseen kuulu tarttua ikäviin asioihin niin onneksi Järjestöjalostamo on tahtonut ottaa näistä kopin ja olla apuna lyhentämässä järjestötyöntekijöiden To-Do-listaa.

Kirjoittaja: Mira Kurtti, Humak Kuopion kampus 

Oppitunneillamme olemme useampaan otteeseen pohtineet sitä, millainen hyvän projektin tulisi olla, projektejahan on yhtä monenlaisia kuin on niiden tekijöitäkin. Hyvän projektin tulee kuitenkin pohjautua todelliseen tarpeeseen, sillä tulee olla selkeät tavoitteet, projektissa ratkaistaisiin ongelmia, se olisi ajallisesti selkeä kokonaisuus, yhteistoiminnallinen ja hyvin johdettu (Hakoluoto, Klemola 2015). Hyvässä projektissa luodaan uutta ja jatkuvaa, se antaa osanottajilleen mahdollisuuden kehittyä, siinä pidetään huoli ilmapiiristä ja tunteista, annetaan vapaus luoda ja ideoida sekä sitä arvioidaan ja siitä halutaan palautetta (mt. 2015).

Sen pohjalta, mitä olen Järjestöjalostamosta päässyt näkemään tähän mennessä sekä hankehakemukseen tutustuessa voin sanoa, että kaikki yllämainitut asiat kohtaavat tässä projektissa. Järjestöjalostamossa tavoitteena on vastata todelliseen ongelmaan, pienten järjestöjen työhyvinvoinnin tukemiseen ja edistämiseen sekä luoda aineistopankki siihen liittyen verkkoon järjestöjen käytettäväksi. Jo hankehakemuksesta voi nähdä kuinka huolella projektin eri vaiheet on mietitty ja kuinka yhteistyötä projektin eri toimijoiden välillä painotetaan. Projektin työntekijät myös kunnioittavat jokaista projektiin osallistuvaa järjestötyöntekijää sekä heidän kokemuksiaan järjestötyöstä, he ovat ainutlaatuisia asiantuntijoita omasta työkentästään. Järjestöjalostamo ei pelkästään vastaa Itä-Suomen alueen järjestöjen tarpeisiin, vaan materiaalia voivat käyttää järjestöt ympäri Suomea.

Myös meidät opiskelijat oli projektissa huomioitu hyvin ja vaikka meille olikin suunniteltu opintotehtäviä projektissa toteutettavaksi, saimme käyttää omaa luovuuttamme niiden tuottamiseen. Projektin ohjaajat olivat motivoituneita auttamaan meitä ja kertomaan projektista enemmänkin kuin sen mitä me tällä pienellä tutustumiskäynnillämme näimme.

Oli hienoa olla osana Järjestöjalostamo-projektia tämän muutaman viikon ajan, sillä projektissa päästään todella luomaan jotakin aivan uutta; tuotteistamaan toimintamalli pienille järjestöille työhyvinvoinnin tukemiseksi. Nyt kun ajattelen projekteja tulevaisuuden työllistäjänä, se ei ole enää pelottava ajatus vaan pikemminkin innostava, sillä niissä on todella mahdollista päästä luomaan jotakin uutta ja jännittävää.

Kirjoittaja: Eveliina Koskimies, toisen vuoden Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Kuopion kampukselta. 

Lähde: Klemola, Jari & Hakoluoto, Tanja 2015. Projektiosaaminen – Hyvä projekti, opetusmateriaali 24.3.2015. Kuopio: Humanistinen ammattikorkeakoulu

Järjestöjalostamo-hankkeeseen tutustuminen opiskelijan näkökulmasta on ollut erittäin monipuolista ja opettavaista. Meille annettiin hyvin selkeät ohjeet siitä, mitä meidän odotettiin tekevän hankkeeseen osallistumisen aikana, mutta meiltä ei rajoitettu oman mielikuvituksen ja osaamisen käyttöä.

Itselle nousi opettavaisimmiksi asioiksi hankkeen aikana sosiaalisen median tärkeys, uuden kohderyhmän kanssa työskentely ja työhyvinvoinnin pohtiminen. Sosiaalisen median tärkeyttä on ollut vaikea ajatella, sillä itse viettää paljon aikaa erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Monille esimerkiksi Facebookin tai Skypen käyttö ei ole itsestäänselvyys, sillä niiden käyttöönottaminen voi olla haastavaa ilman kunnollisia ohjeita. Minusta on hienoa, että Järjestöjalostamo-hanke tarjoaa koulutusta sosiaalisen median palveluista, sillä sitä kautta järjestöjen on helpompaa ja vaivattomampaa kohdata mahdollisia kohderyhmiään.

Hankkeen aikana pääsin työskentelemään myös itselle uuden kohderyhmän, eli aikuisten kanssa. En aikaisemmin ole ohjannut aikuisille mitään, joten oli hieman jännittävää, mutta myös antoisaa päästä näkemään, miten aikuiset osallistuvat erilaisiin toimintoihin. Jännitys oli loppujenlopuksi aivan turhaa, sillä kaikki osallistuivat toimintoihin siten, kuten oli tarkoituskin. Tämän myötä sai hyvän onnistumisenkokemuksen aikuisryhmän kanssa, joten se varmasti auttaa tulevaisuudessa!

Työssäjaksamisen merkitys 

Työhyvinvoinnin miettiminen jo tässä vaiheessa opintoja on osoittautunut itselle tärkeäksi, sillä aikaisemmin ei ole tullut ajateltua sitä, miten tärkeää työssäjaksaminen on. Olemme kuitenkin suuren osan elämästämme töissä, joten jos työskentely on liian kuormittavaa ja se tuntuu vain pakkopullalta, voi muukin elämä tuntua merkityksettömältä. Tähän on hyvä kiinnittää siis jo opiskelijana huomiota, jotta osaa opiskelujen aikana ja tulevaisuudessa työntekijänä seurata omaa jaksamista.

Kaiken kaikkiaan projektissa työskentely oli erittäin antoisaa ja antoi lisää tietoa järjestötyöstä, mikä on tulevaisuuteni kannalta hyvä, sillä haluan tulevaisuudessa työskennellä järjestökentällä.

Kirjoittaja: Eeva Liukkonen, toisen vuoden Yhteisöpedagogi (AMK) -opiskelija Humakin Kuopion kampukselta. 

 

Opiskeluumme liittyen osallistuimme Järjestöjalostamo-hankkeeseen projektitoimintaa oppiaksemme. Vaikka pääidea oli oppia projektityöstä, uskon oppineeni enemmän muista asioita kuin projektin hallinnasta ja muista osittain kuivista asioista. Tähän projektiin tekemäni työ sisälsi teoreettista opiskelua kuten markkinointisuunnitelman ja hankehakemuksen lukemista. Tämän lisäksi kuitenkin tein paljon luovaa työskentelyä valokuvauksen ja blogin kirjoittamisen sekä toiminnallisten menetelmien työstämistä. Luova työskentely antoi kaikille meille vapauden tehdä erityylistä opiskelua kuin yleensä, mutta tekemämme työ kuitenkin hyödyttää muita kuvapankin ja muiden muotojen kautta.

Tähän projektiin osallistui luokaltamme kuuden hengen tyttöporukka ja meistä muodostuikin oikea tehotiimi. Tiimin kanssa työn tekeminen tuntui enemmän kahvihetkelle kuin oikealle työn tekemiselle. Töiden tekeminen joutui hyvin ja saimme sulassa sovussa suoritettua tarvittavat osuutemme. Pystyimme myös myöntämään ryhmässä ettemme tienneet vastauksia kaikkeen ja saimme tukea ryhmästä. Puolestani haluan kiittää ryhmääni onnistuneesta ryhmätyöskentelystä.

Yhteistyön merkitys ja aikuisryhmän ohjaaminen

Pääidea tähän tekstiin oli siitä mitä minä opin tämän kokemuksen aikana. Ajatuksia herättelemään ja pohtimistani auttamaan käytin meidän kompetenssejamme apuna sulattamaan yhteen kasaantunutta muistiklönttiä. Tärkeimpänä mielestäni opin yhteistyötä ja ohjausta. Ohjauksessa minulle tuli uusi kohderyhmä: aikuiset. Heidän kanssaan toimiminen jännitti minua, sillä uskoin monien aikuisten ajattelevan toimintaamme hölynpölyksi mutta ihmetyksekseni minut ja toimintani otettiin vastaan hyvillä mielin ja sain positiivisia kokemuksia.

Kriittinen toiminnan arviointi oli tärkeää projektissamme eteenkin toimintahetkien suunnittelun takia. Oli hyvä ajatella etukäteen, mitä otetaan vastaan ja mikä menee ihan riman yli joukolle, jotta löysi toimintamallin johon kaikki pystyvät osallistumaan. Arviointi ei tietenkään rajoittunut tähän vaan jatkui koko prosessin ajan. Arvioin paljon omaa osallistumistani ryhmässä sekä ryhmän aikaan saannoksia sekä toiminnan etenemistä.

Hyvinvointia työssä ja opinnoissa

Tärkeää eteenkin meidän tulevien yhteisöpedagogien työssä on työhyvinvointi, joka on myös teemana hankkeessa. Meidän täytyy osata huomioida resurssit joita meille annetaan, eikä tehdä ihmeitä jos se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Joskus pieni määrä hyvin tehtyjä toimintoja on enemmän kuin suuri joukko toimintoja jotka ovat tehty kiireessä, pakon alla ja stressaantuneena. Itse hankkeessa toimimiseni aikana opin paljon työhyvinvoinnista ja mitä se sisältää. Osia asioita en ollut ajatellutkaan kuten teknologia ja miten se voi lisätä työhyvinvointia vähentämällä esimerkiksi työmatkoja.

Työhyvinvoinnissa on kyse yksilön jaksamisesta työssä ja hänen oikeudestaan myös vapaa-aikaan joka tukee työtä. Sama pätee meihin opiskelijoihinkin. Kiireisen tenttiviikon aikana hermot ovat todella kireällä ja napsahtelua ja äksyilyä tapahtuu paljon. Stressaantuneena ei jaksa välittää huonosta työn laadusta ja itselläänkin on pahaolo ja fyysinen olemuskin voi vaikuttaa väsyneelle. Tentti numerot laskevat, sosiaaliset suhteet voivat huonosti ja itsellään on pahamieli. Kuitenkin jos pystyy ottamaan etäisyyttä ja vaikka vähentää lukemista rentoutuakseen ja saadakseen itsensä rauhalliseksi pystyy parempiin tuloksiin.

Esimerkkejä oikeasta työelämästä 

Kaiken kaikkiaan projektissa toimiminen antoi minulle paljon. Opin yhteistyöstä, ohjaamisesta, hyvinvoinnista ja tietenkin projekteista. Sain myös teoriatiedolle esimerkkejä oikeasta elämästä. Tämä projekti antoi myös mahdollisuuden kokea uusia luovia menetelmiä ja erilaista toimintaa projekteissa. Olen tyytyväinen kokemuksestani ja onnellinen siitä että osallistuin juuri Järjestöjalostamo- hankkeeseen.

Kirjoittaja: Riikka Rissanen, opiskelija Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmassa. 

 

Kun on pääsyt raottamaan verhoa erilaisten järjestöjen toimintaan ja saanut tavata järjestössä työskenteleviä ihmisiä, ei voi olla eri mieltä siitä että jokaisesta järjestöstä löytyy niitä yhdistävä tekijä tavalla tai toisella : HALU TEHDÄ TYÖTÄ YHTEISEKSI HYVÄKSI.

Järjestössä työskenteleminen ei olisi tullut mieleenikään vielä jokunen vuosi sitten. En silloin hahmottanut edes sitä että mitä ne on mitä järjestöiksi kutsutaan. En myöskään ole ikänäni kuulunut mihinkään järjestöön, ainakaan tietääkseni. Näin jälkeenpäin ajatellen kysyn itseltäni: miksi ihmeessä? Vastaukseksi en keksi muuta kuin että olen ollut tietämätön järjestöjen mahdollisuuksista.

Ajan myötä minulle on valjennut valtava kirjo erilaisten asioiden ja ihmisten hyväksi toimivasta järjestökentästä. Nyt opinnoissa valintaa tehdessä järjestö- vai nuorisotyö, järjestöpuoli tuntuu juuri oikealta valinnalta. Ehkä juuri ihmisläheisyys ja ihmisten halu auttaa muita vetävät puoleensa. Se että asioiden tekeminen lähtee ihmisten tarpeista ja heistä itsestään. Alhaalta ylöspäin, tarpeesta tekoihin.

Jotenkin sitä huomaa että on olemassa vielä ihmisiä joilla on sydän paikallaan. Vastapainona kaikille oravanpyörää pyörittäville, keille päämäärä elämässä on vain rahaa ja mainetta. Minä en ainakaan halua, enkä myöskään aio olla pelkkä ORAVA! En ainakaan orava ilman merkityksellistä päämäärää minkä vuoksi tehdä työtä.

Tiedän järjestötyön sen antoisuuden lisäksi olevan erittäin haastavaa ja raskastakin. Ihmiset puurtavat täyttä viikkoa tehden kahden ihmisen työtehtävät itse jotta hommat toimii. On tärkeää että järjestökentän työhyvinvointi on huomioitu ja Järjestöjalostamo -hanke työstää toimintamallia sen kehittämiseksi!

Kirjoittaja: Henna Ovaskainen, opiskelee toista vuotta Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Kuopion kampuksella (Yhteisöpedagogi AMK).